Työmatkojen riskit liittyvät harvoin työhön

Ifin digipalvelut auttavat liikematkojen riskien tunnistamisessa ja hallinnassa.

Työasioissa matkustamiseen liittyy paljon muutakin kuin työntekoa kohteessa: esimerkiksi siirtymiset lentokentän ja hotellin välillä, majoittuminen sekä kohteessa liikkuminen työssä ja työajan ulkopuolella. Työnantajalla on huolenpitovelvollisuus henkilöstöstään myös työmatkalla. Riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen on edellytys velvollisuuden täyttämiseksi.

Kaikessa riskienhallinnassa perustana on vaaratekijöiden tunnistaminen, riskin merkittävyyden arviointi ja riskiä vähentävien toimenpiteiden määrittely. Matkustaessa riskit vaihtelevat suuresti kohteittain, ja jo matkustaminen itsessään kuormittaa terveyttä. Myös riskienhallinnan toimenpiteiden valinta ja toteutus ovat käytännössä matkustajan omissa käsissä. Verrattuna riskienhallintaan työpaikalla, matkustamisen riskienhallinta on monin tavoin haastavampaa.

Liikematkustamisen riskienhallinta alkaa jo ennen lähtöselvitystä

Matkustajan on hyvä olla tietoinen matkakohteelle ominaisista, pysyvistä riskeistä sekä tarkistaa ennen lähtöään onko matkakohteessa uusia, muuttuneita tai muuten ajankohtaisia riskejä. Mellakat, sadekaudet ja laajat maastopalot ovat esimerkkejä riskeistä, jotka saattavat ilmetä säännönmukaisesti tai kehittyä nopeasti ja olla siten vaikeasti ennakoitavia.

Työnantajan on hyvä määritellä käytännöt, joilla turvataan liikematkat varauksesta kotiinpaluuseen. Yhtä tärkeää on määritellä käytännöt, joiden mukaan toimitaan, jos matkalla tapahtuu jotain odottamatonta.

Tee realistinen arviointi riskeistä

Kuten kaikessa riskienhallinnassa, myös matkustamiseen liittyvien riskien arvioinnissa yleinen ongelma on subjektiivisuus. Helposti kuviteltavat tai erityisen huolestuttavat riskit yliarvioidaan, ja toisaalta tutut, usein todennäköisemmät riskit aliarvioidaan tai jätetään huomiotta.

Esimerkiksi terrori-iskut ja vakavat paikalliset epidemiat koetaan usein suurina riskeinä.  Sen sijaan tavanomaisen sairastumisen tai liikenneonnettomuuksien riskiä pidetään vähäisenä, vaikka tilastojen valossa ne ovat yleisimpiä matkoilla sattuvia henkilövahinkoja. Niihin ei aina varauduta lainkaan, ja matkakohteessa ollessa niihin ei suhtauduta riittävällä varovaisuudella.

Apua ja tukea työnantajalle ja matkustajalle

Uusimpia tarjoamistamme palveluista on matkustusturvallisuuden itsearviointityökalu, joka on tarkoitettu työnantajayrityksen käyttöön. Se perustuu Ifin Business Travel Navigator -malliin, joka on asiantuntijapalveluna toteutettu liikematkustamisen riskienhallinnan auditointi.

Olemme käyttäneet Business Travel Navigatoria vuosien ajan matkustusturvallisuuden arviointiin ja kehittämiseen yhdessä asiakasyritystemme kanssa.

Tutustu riskienhallinnan sisältöihin: Travel related risks (if-insurance.com)

Kokeile itsearviointityökalua: https://s.pointerpro.com/business-travel

Sekä Business Travel Navigator että itsearviointityökalumme sisältävät osa-alueita, joissa kartoitetaan riskeihin varautumista, matkustusturvallisuuden organisointia sekä muita matkustamisen turvallisuusjohtamisen käytäntöjä yrityksessä. Olemme huomioineet ISO 31030 –standardin itsearviointityökalun kehittämisessä.

Itsearviointia täydentävät Ifin asiakasyrityksilleen tarjoamat riskienhallinnan digisisällöt matkustajalle ja työnantajalle. Niissä käydään läpi matkustusturvallisuuden hyviä käytäntöjä, riskien arviointia ja työnantajan huolenpitovelvollisuutta (duty of care).


Written by

Salla Lind-Kohvakka, Nordic Digital Risk Manager

Luitko jo nämä artikkelit