Etätyö ja siihen liittyvien riskien vakuuttaminen

Etätyön riskien hallitsemiseen on useita eri vaihtoehtoja, joiden eroihin kannattaa tutustua Ifin asiantuntijoiden avulla. Tiedätkö, miten työntekijäsi on vakuutettu esimerkiksi ns. kävelykokouksen aikana?

Etätyöllä tarkoitetaan työnantajan kanssa sovittua työnteon mallia, jossa työ tehdään jossain muualla kuin työpaikalla. Etätyötä tehdessä työn ja vapaa-ajan rajan hahmottaminen vaikeutuu, jolloin voi olla vaikea ymmärtää, minkä vakuutuksen piirissä milloinkin ollaan. Onko työntekijäsi vakuutettu Työtapaturmavakuutuksella esimerkiksi ns. kävelykokouksen aikana?

If etätyöntekijöiden turvana

Etätyön määrä on moninkertaistunut koronaviruspandemian aiheuttamista rajoituksista johtuen. Ne työtehtävät, joita on mahdollisuus tehdä etänä, siirtyivät kertarysäyksellä kotikonttoreihin tai vapaa-ajan asunnoille tehtäviksi. Se, miten tähän muutokseen olisi pitänyt varautua vakuutusten osalta, tuli varmasti monelle yritykselle yllätyksenä. If reagoi tähän yllättävään tilanteeseen tarjoamalla kaikille Työtapaturmavakuutusasiakkailleen ilmaisen Etätyöturvan 12.3.2020 – 31.12.2020.

Etätyövakuuttamisen uranuurtajana If toi ensimmäisenä Etätyövakuutuksen Suomen markkinoille. Tuote lanseerattiin 21.9.2012 Kansallisena etätyöpäivänä. Tarkoituksena oli tarjota asiakkaille aivan uusi, vain etätyöhön tarkoitettu edullinen vakuutus antamaan lisäturvaa niihin etätyöpäivän kohtiin, jolloin Työtapaturmavakuutus ei ole voimassa.

Miten etätyön riskejä voi hallita?

Jos työpaikallasi kompastut johtoon, kaadut ja loukkaat itsesi, vahinko katsotaan työtapaturmaksi. Mutta jos sama asia tapahtuu kotikonttorilla, tapahtuma ei kuulukaan Työtapaturmavakuutuksen piiriin. Tämä voi tulla monelle yllätyksenä.

Työtapaturmavakuutus kattaa vain tiukasti työn tekemiseen liittyvän toiminnan. Esimerkiksi tauot eivät kuulu tämän vakuutuksen piiriin. Työnantaja ei voi vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joissa etätyötä tehdään, kuten kodin siisteyteen. Tämä on yksi syy siihen, miksi Työtapaturmavakuutuksen kattavuus on rajattu muualla kuin työpaikalla tehtävän työn osalta.

Etätyön riskejä voi hallita monin keinoin. Työnantajan on hyvä antaa työntekijöille ohjeet mm. työn riittävästä tauottamisesta etätöissä. Monet jättävät tauot kokonaan pitämättä. Taukojen pitämistä auttavat esimerkiksi markkinoille tuodut virtuaaliset jumpat.

Mikäli ergonomiasta ei huolehdita etätöissä, seurauksena voi olla monenlaista kiputilaa. Työntekijän kanssa kannattaa keskustella mm. siitä, onko työtuoli sopiva työn tekemiseen, onko työpöytä näppäimistöineen oikealla korkeudella ja millainen on työpisteen valaistus.

Ilman työkavereiden tukea työ voi tuntua yksinäiseltä ja aiheuttaa masennusta. On hyvä myös huolehtia siitä, että yhteyttä työkavereihin pidetään säännöllisesti vaikkapa virtuaalikahvitaukojen merkeissä.

Työkaluja etätyön riskien arvioimiseen ja hallintaan

Olemme myös laatineet Onnistunut etätyö -lomakkeen, johon kokosimme aihealueita ja kysymyksiä, joiden avulla voidaan arvioida etätyöhön liittyviä riskejä. Onnistunut etätyö -lomake kuvaa yleisesti etätyöhön liittyviä riskejä asiakkaan oman riskikartoitustyön tueksi. Havaintojen perusteella on hyvä määritellä korjaavia toimenpiteitä, joilla riskejä voidaan vähentää.

Tarjoamme asiakkaillemme myös uuden digitaalisen palvelun, Learning Hubin. Learning Hub on tietopalvelu, josta löydät asiantuntijoidemme koostamia, interaktiivisia tietopaketteja riskeistä ja riskienhallinnasta. Etätyötä tekeville on oma sisältökokonaisuutensa, jossa käsitellään turvallisuutta ja hyvinvointia eri näkökulmista.

Vapaaehtoiset vakuutukset

Muun riskienhallinnan lisäksi työnantaja voi hallita etätyön tekemiseen liittyviä taloudellisia riskejä erilaisten vapaaehtoisten vakuutusten avulla. Parhaiten riskit on vakuutettu niillä yrityksillä, joille on otettu Työtapaturmavakuutuksen liitännäisvakuutus, Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutus. Se on vapaaehtoisten tapaturmavakuutusten helmi, joka korvaa vapaa-ajalla sattuvia vahinkoja kuten Työtapaturmavakuutus.

Korvausten määräytymisessä on pieniä eroja Työtapaturmavakuutukseen verrattuna, mutta pääperiaatteena on siis korvata kaikki ne kustannukset, joita työntekijälle voi vapaa-ajan tapaturman seurauksena aiheutua.

Korvaussummat voivat vakavan vahingon sattuessa nousta satoihin tuhansiin euroihin, kun muiden vapaaehtoisten vakuutusten kohdalla korvausten maksimi on hyvin tyypillisesti esimerkiksi tapaturmavamman hoitokulujen osalta 10 000 €.

Tästä syystä Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutuksen hinta on noin pari sataa euroa per työntekijä, kun esimerkiksi Etätyövakuutuksen saa valituista turvista ja vakuutusmääristä riippuen 5 – 15 eurolla yhtä työntekijää kohden.

Millaisia muita vakuutusvaihtoehtoja on saatavilla?

Ifin tuotevalikoimassa on useita eri vaihtoehtoja etätyössä sattuneiden vahinkojen kattamiseen. Edellä mainittujen Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutuksen ja Etätyövakuutuksen lisäksi on saatavilla koko vapaa-ajan kattava Vapaa-ajan tapaturmavakuutus, johon työnantaja voi itse valita haluamansa vakuutusturvat ja -määrät.

Terveysvakuutus, joka kattaa sekä sairauksien että tapaturmien hoitokuluja, tarjoaa turvaa myös etätyöläiselle. Ryhmävakuutusvaihtoehdossa hoitokulujen vakuutusmäärä on aina rajattu korkeintaan 10 000 euroon per tapaturma johtuen verottajan asettamista rajoista koskien työntekijälle verovapaita etuja.

Miten korvauksia voidaan maksaa eri vakuutuksista

Seuraava esimerkki kuvaa, miten korvauksia voidaan maksaa eri vakuutuksista työntekijän tehdessä töitä etänä kotona. Lounastauolle lähtiessään hän kaatuu portaissa ja saa useita murtumia ympäri kehoa.

Koska vahinko sattuu lounastauolla, Työtapaturmavakuutus ei kata vahinkoa. Vahingosta aiheutuu vamman hoitokuluja ja päivärahaa yhteensä 42 000 € sekä pysyvä haitta, josta haittaluokan mukaan korvataan 18 000 €. Poissaolopäiviä aiheutuu 150.

Kaaviokuvassa esitetään, mitä eri vakuutukset korvaavat vapaa-ajalla. Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutusk kor 42000 euroa hoitukuluja ja päivärahaa sekä 18000 euroa pysyvästä haitasta. Vapaa-ajan tapaturmavakuutus korvaa 10000 euroa hoitokuluja sekä 18000 euroa pysyvästä haitasta. Terveysvakuutus korvaa 10000 euroa hoitokujuja. Etätyövakuutus korvaa 10000 euroa hoitokuluja sekä 18000 euroa pysyvästä haitasta.
Korvaukset eri vakuutuksissa

Entä se kävelykokous?

Vastaus kysymykseen aloituksen kävelykokouksesta on: jos työnantaja ilmoittaa kokouksen olevan kävelykokous, eli haluaa työntekijän pitävän huolta fyysisestä kunnosta kokouksen aikana, Työtapaturmavakuutus on voimassa.

Jos työntekijä taas itse päättää lähteä kävelylle kokouksen aikana ilman, että työnantaja on sitä erikseen määrännyt, Työtapaturmavakuutus ei ole voimassa.

Kysy lisää vakuutuksista ja Ifin tarjoamista työkaluista

Eri vakuutusvaihtoehtojen erojen hahmottaminen voi olla vaikeaa. If on rinnallasi ja autamme mielellämme juuri sinun yrityksellesi sopivan vaihtoehdon valinnassa.

Ota yhteyttä Ifin yhteyshenkilöösi tai lähetä meille viesti tällä lomakkeella.

Seija Tolvanen
henkilövakuutusasiantuntija