News article, 15 May 2012

Henkilöstön sairaanhoitovakuutus – verovapaa henkilöstöetu

Korkein hallinto-oikeus vahvisti viime keväänä päätöksellään, että henkilöstön sairaanhoitovakuutus on veroton henkilöstöetu. Päätöksen perusteella verohallinto antoi työnantajan sairaanhoitovakuutuksen verotusta koskevan ohjeen, joka astui voimaan 1.1.2012.

Sairaanhoitovakuutuksen verottomuus

Verohallinnon ohje määrittelee, millä ehdoin sairaanhoitovakuutus tulkitaan verottomaksi henkilöstöeduksi. Ohjeen mukaan sairaanhoitovakuutus on työntekijälle veroton, kun

  • vakuutuksen ohjeet ja säännöt on lisätty työterveyshuollon ohjeisiin.
  • vakuutus tarjoaa kohtuullisen edun eikä sisällä tavanomaista laajempaa turvaa - esimerkiksi raskauden, synnytyksen, plastiikkakirurgian tai muun kosmeettisen hoidon kustannuksia.
  • vakuutuksen edut koskevat samantasoisena koko henkilöstöä. Tuntityöntekijät ja lyhyellä määräaikaisella työsuhteella työskentelevät voidaan kuitenkin jättää vakuutusturvan ulkopuolelle.
  • enimmäiskorvausmäärä sairautta tai tapaturmaa kohden on enintään 10 000 euroa.
  • keskimääräinen vakuutusmaksu on korkeintaan 400 euroa/vakuutettu.

Myös elinkaarikohtaisissa vakuutuksissa verovapaus edellyttää, että vakuutusmäärä on enintään 10 000 euroa sairautta tai tapaturmaa kohti.

Lisätiedot:

Kristian Ignatius, tuotejohtaja, puh. 010 514 5278, kristian.ignatius@if.fi