News article, 12 January 2012
Pienikin tapaturma voi aiheuttaa työnantajalle suuria kustannuksia
Työssä ja työtehtävissä sattuneet tapaturmat sekä ammattitaudit ovat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piirissä, ja vahingoittuneelle korvataan sekä hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä kustannuksia että ansionmenetystä.
Content 1
1 000 000 euroa jalan murtumasta
31-vuotias työntekijä nousi käynnissä olleen linjan päälle, jolloin jalka siirtyi epähuomiossa keskittäjän ja rungon väliseen aukkoon. Keskittäjän auetessa jalkaterä litistyi keskittäjän ja rungon välissä. Tapaturman seurauksena oli oikean jalkaterän murtuma.
Toipilasajan jälkeen sovittiin työterveyshuollon kanssa kolmen kuukauden työkokeilua kevyemmässä työssä. 15 kuukautta tapaturman jälkeen työntekijä palasi taas normaaleihin työtehtäviin.
Tapaturman kokonaiskorvausmeno oli n 58 000 euroa. Tilanteessa, jossa henkilö ei olisi pystynyt palamaan työelämään, olisi tapaturmaeläke ollut suuruusluokkaa 955 000 euroa.
Yhteistyöllä kustannussäästöä
Tapaturman tai ammattitaudin aiheuttamia vakuutusmaksukustannuksia voidaan kuitenkin pienentää.
- Ehkäistään tapaturmien syntyä tehokkaalla riskienhallintatyöllä.
- Tapaturman sattuessa voidaan vaikuttaa korvausmenojen syntyyn ammattitaitoisella ja tehokkaalla vahinkokäsittelyllä ja kuntoutuksella.
Me Ifissä tunnemme asiakasyritystemme riskejä.
Räätälöimällä työturvallisuuspalveluita sekä hoitamalla vahinkoja tehokkaasti ja määrätietoisesti yhteistyössä työnantajan kanssa pystymme palauttamaan työntekijöitä työelämään.
Helena Nurmi, henkilövakuutusasiantuntija
puh. 010 514 5214